Loimolan Voiman neljäs toimintavuosi on pian takana. Päällimmäisenä on mielessä Mi on praudua -levynjulkaisukiertue. Aloitimme Rääkkylän Kihaus-folkista 2.7. ja päätimme kiertueen Kannuksen legendaariseen Kahvibaariin 10.12. Kaksikymmentäneljä konserttia ja 1400 kuuntelijaa saa naaman hymyyn vielä pitkän aikaa. Musiikintekijälle oman musiikin esittäminen yleisölle on parasta mitä voi toivoa. Suuret kiitokset vielä Kansanmusiikkiliitolle mahdollisuudesta toimia kiertueyhtyeenä 6.-10.12.

Uuden levyn myötä ohjelmistomme laajeni ja antoi enemmän mahdollisuuksia esiintyä tilaan ja tapahtumaan sopivan settilistan kanssa. Kun rakennamme biisilistan jokaista tilaisuutta varten, tulemme samalla käyneeksi läpi aiempia esiintymisiä. Kävisikö täällä tuo viimeviikkoinen vai pitäisikö kokeilla tuohon väliin tätä kappaletta? Näin säilyy tuoreus ja esiintyjän into pidemmälläkin turneella.

Tietysti tuntuu erityisen hyvältä päästä vihdoin esittämään niitä uusia lauluja, joiden kanssa olet kamppaillut ja pyöritellyt niitä ensin päässäsi, sitten kotistudiossa, sovitussessioissa, äänityksissä ja lopulta miksausvaiheessa. Näet mikä laulu lähtee keikalla lentoon ja mihin haluat palata aina uudestaan. Tai toisaalta sen, mikä laulu ansaitsee päästä lepäämään, tullen ehkä myöhemmin takaisin entisellään tai uuden sovituksen kanssa.

Löysimme itsestämme tänä vuonna pelimannihengen. Lähtökohtaisesti olemme rakentaneet konsertit akustisen soiton sekä looppauksen, syntetisaattoreiden ja taustanauhojen maustaman  elektronisemman soinnin vuoropuhelulle. Se tekee mielestämme esiintymisistä kiinnostavamman ja soundistamme monipuolisemman. Sen Loimolan Voiman soundin.

Pelimannihenki löytyi yllätys-yllätys Kaustisilta, jossa sekaannuksen vuoksi jouduimme esiintymään molemmissa konserteissamme ilmi-akustisina. Oli mahtavaa huomata, että niin meillä lavalla kuin yleisössäkin tunnelma kantoi hyvin näinkin. Ylipäänsä ensimmäinen kerta Kaustisilla oli meille suuri ahaa-elämys. Saamamme vastaanotto oli lämmin ja huomasimme karjala-folkimme löytävän kuulijansa myös tällä uudella suosikkifestarillamme.

Jo ensimmäisen levyn kanssa kiertäminen teki näkyväksi sen, kuinka karjalankielinen musiikki koskettaa kuulijaa. Aluksi se tuntui itsestä vähän pelottavaltakin. Teemmekö oikein vai väärin, kun nostatamme ihmisissä tunteita esiin ja kyyneliä poskille? Lukuiset keskustelut esiintymisten jälkeen nyt toisen levynkin tiimoilta ovat vahvistaneet ajatusta siitä, että teemme karjalankielisellä musiikillamme erittäin merkityksellistä kulttuurityötä. Yhtälailla meille itsellemme ovat tärkeitä ne esiintymisten jälkeiset keskusteluhetket, joissa mennään joskus kovin syvälle identiteettikysymyksiin.

Yhden keskustelun lyhennän tähän. Eräällä paikkakunnalla nuori nainen kertoi tulleensa paikalle, koska huomasi mainoksesta meidän soittavan karjalankielistä musiikkia. Loimolan Voimasta hän ei ollut kuullut ollenkaan. Hän tiesi, että mummonsa oli karjalainen. Muutoin karjalaisuus ei ollut kotikasvatuksessa tai omassa elämässä näytellyt juuri mitään osaa. Nainen kertoi itkeneensä koko esiintymisemme ajan ja ymmärtäneensä samalla, että hänkin on karjalainen ja tältä se voi tuntua ja tältä kieli kuulostaa. Halasimme pitkään ja toivottelimme hyvää elämää.

Meille oli aluksi iso asia se, että karjalan puhujien ja harrastajien ei-niin-yhtenäinen kieliyhteisö otti meidät hyvin vastaan. Tämä vuosi on konkretisoinut sitä, kuinka paljon Suomessa on ihmisiä, jotka eivät ole vielä löytäneet omaa karjalaista identiteettiään. Yhtälailla on ollut tärkeää huomata, että kuulijoistamme arviolta yksi kolmannes ei omaa juuria Karjalaan tai karjalaisuuteen. Juuri tältä viimeisimmältä ryhmältä olemme saaneet rohkaisevinta palautetta sekä kummeksuntaa  siitä, että miten on mahdollista olla tietämättä karjalan kielestä 2020-luvun Suomessa...

Mukavan ja helpon tutustumisretken karjalankieleen ja karjalankieliseen musiikkiin tarjoaa marraskuussa nauhoitettu Amanda Kauranteen Sydänjuurilla-ohjelman erikoislähetys, jossa saimme olla mukana pagizemassa karjalaksi.

Ensi vuosi on vielä verhon takana. Alkuvuonna keikkailemme harvakseltaan - keväällä ja kesällä sitten taas enemmän. Syksyn keikkamyynti aloitetaan alkuvuonna. Toukokuussa on luvassa ensimmäinen kiertue ulkomaille, kun pääsemme DFG:n (Deutsch-Finnische Gesellschaft) kiertueelle Saksaan 12.-20.5. Ajankohtaisen keikkakalenterimme löydät täältä.

Rakennamme edelleen yhtyettämme rakkaudella ja omin käsin. Keikkamyynnistä vastaa Miša ja Loimolan Puodista Miikkula. Merchandise- ja roudaus-apuna on omat mučot, välillä kuljetaan ihan kaksin.

Kiitos, että myös Sinä olet ollut mukanamme vuonna 2022!

Ozua da lykkyö vuuvella 2023!

Armahin tervehyzin,
Miša


Kuva: Jouni Mielonen

Levyn tekeminen ei ole ihan pieni prosessi. Kulutamme ja kuuntelemme musiikkia kuin ruisleipää ajattelematta tarkemmin mitä ja miten tämä musiikki on syntynyt. Mi on praudua -levyä tehtiin kaksi vuotta. Sävellyksiä oli nelisenkymmentä, joista levylle päätyi 12 kappaletta. Yksi kappale jätettiin demovaiheeseen. Kaikki laulut on tehty ns. ”teksti edellä” veljeni Nikon ihaniin suoraan karjalaksi kirjoittamiin teksteihin. Nikon kynä ruokkii sävellys- ja sovitustyötä - kaikki levyn kappaleet valmistuivat teksteihin, kun taas Ruttomužikan kyynäl -levylle tuli kappaleita, joihin Niko kirjoitti tekstin musiikkiin.

Olen äärettömän iloinen ja onnellinen siitä, että saan tehdä työtä veljeni kanssa. Aina se ei ole helppoa, kun tunnemme toisemme niin hyvin. Mutta juuri tuohon läheisyyteen perustuu Loimolan Voiman voima. Sana ja sävel, Miikkula da Miša - molemmat samassa paketissa.

Tuusulan kunnan taiteellisen työn apuraha mahdollisti sen, että pystyimme käyttämään aikaa esituotantovaiheeseen reilusti. Kaikista biiseistä on tehty useampi demo, en osaa sanoa kuinka monta. Levyn nimikappale on hyvä esimerkki hieromisesta. Matkan varrella ehdin säveltää siihen kokonaan uuden kertosäkeen, joka sittemmin hylättiin. Kappaleen orkestraatiota ja sovitusta pyöriteltiin kuin Iisakin kirkkoa, kunnes kappale lopulta päätyi domra-vetoisena raa’aksi ja paljaaksi.

Hämäläisen Ilen kanssa olen tämänkin levyn aikana viettänyt aikaa puhelimessa, whatsapp-kuplassa ja studiossa paljon. Siis to-del-la paljon. Jostain kumman syystä emme nytkään päätyneet riitoihin tai erimielisyyksiin. Ile on mies loimola-soundin takana, eikä bändiä olisi olemassa ilman häntä. Suuren suuret passibot, moločča Ilkka!

”Iso-veljeni” Enqvistin Ari oli mukana äänittämässä ja bassottelee levyn muutamalla raidalla. Laitisen Leena soittaa huilua ja Jakke ”svengaava metronomi” Saarinen rumpuja. Ylöin Markan Malittu päätyi levyn avausraidaksi ja se yhdistää Loimolan Voiman ikiaikaiseen karjalaiseen runonlaulun ketjuun. Isä-Leevi tuo Tuaton atkalassa toisen syvyys -näkökulman karjalankielisten karjalaislasten sodan jälkeiseen elämään ja kielen katoamiseen. Ikiaikaisen ja eilisen lisäksi levy on kiinni ajassa eikä Loimolan missio ole laulaa ”vain entisistä ajoista”. Teemme uutta karjalankielistä musiikkia.

Karjalan Sivistysseura mahdollisti fyysisen levyn painamisen. Levyntekoa tukivat myös Suo-Säätiö, Karjalan Säätiö ja Suoja-säätiö edellä mainitun Tuusulan kunnan lisäksi. Kannet ja grafiikat taiteili Aada Saatsi, Keijo Martiskainen taittoi kannet, Tarja Pussinen tarkasti kielen ja Jokelan tarkkasilmä Jarmo Lapiolahti otti bändifoton ihanassa Halosenniemessä. Levyn lopullisen äänimaiseman takana on mm. Circlen luottomiehenä tunnettu Antti Uusimäki. Antti miksasi ja masteroi levyn pieteetillä toivottuun suuntaan. Suuret passibot dai teilä!

Nyt se on ulkona. Mikä on totuus - Mi on praudua.

Sodankylässä 24.6.22 klo 7.40.
Miša

Terveh Vegarus rubei rodiudumah miun appistarikan tuonilmazih lähtemizen jälgeh. Lähtö oli yllättävä da toi suurda suruo, kumbasta mie opin käzitellä da jagua ozih täh tekstah. Miun appi oli roinnun evakos voinan vie käynnös olles kezäl 1944. Hiän pagizi, jotta hiän läžiy "Karjala-uravoičendua", kumbasta mie opassuin pidämäh suurena igävänä mänetettyih kodipaikkoih niškoi. Ruadamine Suojärven pidäjäseuras vei hänet kymmenil matkoil Karjalah, Suojärvel i Vegarukseh. Näijen matkoin tuloksena kohennettih kalmismualoi, pyssytettih muistorištoi da tallennettih jälgipolviloil jälgie, kuduat vie kerrottih alovehen igivanhas karjalazes elokses.

Kappalehen tekstah on tallendun niidä tundoloi da tunnelmie, kumbazie appi ainos hyväh mieleh malttoi toistua. Video kappalezeh syndyi appistarikan enzimäzen Suojärven matkan aigana filmatun vhs-lentan pohjal. Miun Miša-vel'l'i tabai tekstan tunnelman täyvelleh sävellykseh da miän luottoeditoija Aapo luadi videopalazis tundoloih mänijän kogonazuon. Hos et tunne männyttä, et voi ellendiä ni nygyaigua, sanotah. Karjala mänetettih, vai miän kodirannat ollah siel iellehgi - eigä muissot ni kavota.

Terveh Vegarus sai alkunsa appiukkoni tuonilmaisiin lähdön myötä. Lähtö oli yllättävä ja tuotti suurta surua, jota osaltani käsittelin ja jäsensin tähän tekstiin. Appeni oli syntynyt evakossa sodan vielä ollessa käynnissä kesällä 1944. Hän kertoi potevansa "Karjala-hulluutta", jonka vuosien mittaan käsitin tarkoittavan valtavaa ikävää menetettyjä kotiseutuja kohtaan Suojärven Vegaruksessa. Aktiivisuus Suojärven pitäjäseurassa johti kymmeniin Karjalaan, Suojärvelle ja Vegarukseen suuntautuneisiin matkoihin, joiden tuloksena kunnostettiin hautausmaita, pystytettiin muistoristejä ja tallennettiin jälkipolville jälkiä, jotka vielä kertoivat alueen ikivanhasta karjalaisasutuksesta.

Kappaleen tekstiin on tallentunut niitä tuntoja ja tunnelmia, joita appiukkoni mielellään jaksoi aina kerrata. Kappaleen video syntyi appeni ensimmäiseltä Suojärven matkalta kuvatulta vhs-nauhalta. Veljeni Mika tavoitti tekstin tunnelman sävellyksessään täydellisesti ja luottoeditoijamme Aapo koosti videoklipeistä koskettavan kokonaisuuden. Sanotaan, että ellet tunne menneisyyttä, et voi ymmärtää myöskään nykyaikaa. Karjala menetettiin, mutta kotiseutumme ovat siellä edelleen - eivätkä muistot katoa.

Jyväskylässä 22.4.22
Miikkula