Uutta karjalankielistä folkia esittävä Loimolan Voima kunnioittaa Jaakko Tepon 70-vuotisjuhlavuotta julkaisemalla karjalankielisen version kappaleesta Hilma ja Onni. Kappaletta on kuultu Loimolan Voiman keikoilla jo jonkin aikaa ja lokakuun ensimmäisenä päivänä se tulee kuunneltavaksi myös eri suoratoistopalveluihin. Karjalan kielellä laulu on nimeltään Hilma da Onni.

Jaakko Tepolla ja Loimolan Voimalla on molemmilla itäsuomalaiset juuret, mutta artisteilla on myös toinen merkittävä yhtymäkohta, joka on luovutetussa Karjalassa sijainnut Suistamon pitäjä. Teppojen suku on kotoisin Suistamon Alatun kylästä, kun taas Loimolan Voiman veljesten Mika ja Niko Saatsin suku on lähtöisin Suistamon kirkonkylältä. Molempia artisteja voi näin pitää myös kuuluisan suistamolaisen lauluperinteen jatkajina.

Jaakko Teppo on ollut Loimolan Voiman muusikoille pitkä-aikainen musiikillinen innoittaja. Ruikonperän multakurkun laulut olivat veljesten aktiivikuuntelussa jo julkaisuaikoinaan ja erityisesti lahjaksi saatu Onnen kerjäläinen -kasetti pyöri taajaan veljesten mankassa ja korvalappustereoissa. Tätäkin taustaa vasten yhtyeellä on ollut suuri ilo saada jakaa Jaakko Tepon musiikkia nyt omissa konserteissaan.

Hilma ja Onni -kappaleen karjalankielisen käännöksen on tehnyt Niko Saatsi ja sen ovat sovittaneet Mika Saatsi ja Ilkka Hämäläinen. Loimolan Voima esitti kappaleen ensimmäistä kertaa kesäkuussa Suistamon laulujuhlilla Iisalmessa, jonka jälkeen se on kuultu Loimolan Voiman jokaisella keikalla.

Kappaleen instrumentaatiot ja laulu tallennettiin elokuussa Keravalla, äänityksestä ja miksauksesta on vastannut Ilkka Hämäläinen. Masteroinnin teki Antti Uusimäki (Uzu Noir) ja kansikuvan suunnitteli yhtyeen idean pohjalta Keijo Martiskainen (Ars Today Ky).

Hilma da Onni julkaistaan siis ensimmäinen lokakuuta, joka karjalaisessa perinteessä tunnetaan Pokrovan päivänä. Päivä sopii kappaleen karjalankielisen version julkaisulle luontevasti, sillä Pokrova oli kansanomaisessa merkityksessään päivä, jona karja kutsuttiin laitumilta talveksi takaisin navettaan. Ja navetta, eli karjalaksi liävä, on tietenkin kappaleen tekstin aivan keskeisintä kuvastoa.

Loimolan Voiman video ”Elä höblötä” -kappaleesta julkaistiin 16.9.23. Video on turboahdettu kuvaus yhtyeen Saksan kiertueelta 12.-21.5.23. 9 päivää ja 9 keikkaa. Auto nieli kilometrejä, sitten roudattiin ja esiinnyttiin. Huima toukokuinen reissu alkukesän väreihin ja moninaisiin pohjoisen Saksan maisemiin oli samalla karjalankielisen folkin matka Eurooppaan.

Istahdin itse lähijunaan Helsingistä kohti Jokelaa, kun löysin luuristani luottoeditoijamme Aapo Enqvistin viestin videon valmistumisesta. Luurit korville ja pian olinkin taas Saksassa. Kuvasimme moninaista materiaalia koko reissun ajan ja Aapo onnistui kyllä hyvin puristamaan videolle reissun tunnelman. Tosi kivalta tuntuu, että voimme viedä jokaisen videon katsojan tuolle meille rakkaalle reissulle. Ekalle ulkomaan kiertueellemme.

Elä höblötä -kappale on iloinen anthem vakavasta asiasta. Karjalan kieli piilotettiin, vaiettiin ja vaimennettiin sodan jälkeen henkihieveriin. Oli kiire näyttää, että karjalankieliset ortodoksikarjalaiset ovat suomalaisia. Elettiin totaalisen erilaista aikaa, kuin me omalla 2020-luvullamme. Meidän ajastamme käsin on hyvin vaikea ymmärtää lukuisia syitä tapahtuneeseen. Vähäisin ei kuitenkaan ole se, ettei karjalan kielen säilymiseksi tehty valtiovallan taholta mitään. Päinvastoin.

Siksi nyt on oikea aika nostaa uhanalainen kotoperäinen vähemmistökielemme näkyville. Kertoa näitä tarinoita, joissa kansakoulunopettaja kepillä uhaten kieltää pientä poikaa puhumasta koulussa karjalaa. Nämä tarinat ovat tosia ja vaativat kertojansa. Suurin osa suomalaisista ei edelleenkään tiedä, että karjala oli ja on oma kielensä. Suomen lähin sukukieli.

Kappaleen sävellys syntyi kauan ennen tekstiä. Erittäin tyytyväisenä ja hyvällä mielellä rallattelin tätä reipasta rallia sopivaa tekstiä odottaen. Kun Miikkula työnsi sähköpostiin tekstin, tiesin heti, että miulla on tälle vastinkappale jo olemassa. Tämä teksti nimittäin vaati mielestäni duuria ja tempoa! Yhteensovittaminen tapahtui pienin muutoksin ja rakennetta viilaten. Studiossa sävellajia vähän haettiin ja sovitukseen haluttiin isomman bändin poljentoa. Tykkään itse tästä levyn versiosta kovin paljon.

Livenä kappaletta on ollut mahtava soittaa ja kuulijat ovat joka paikassa ottaneet sen omaksensa. Tänä kesänä päädyimme rakentamaan kappaleeseen outron, jossa yleisö pääsee kanssamme höblöttämään tutustuen samalla verbin eri persoonamuotoihin. Näin kappale kääntyy otsikkonsa vastakohtaiseksi iloiseksi yhteislauluksi: ”Mie höblötän, sie höblötät, hiän höblöttäy, myö höblötämmä, työ höblötättä i hyö höblötetäh!”

Suistamon suurista runonlaulajista Oksenja Mäkiselgä kävi esiintymismatkalla Saksassa ennen sotia 1930-luvulla. Tuohon karjalaisten taiteilijoiden jatkumoon meitä on ajassamme soviteltu. En pane vastaan. Asettukoon karjalankielinen uusi musiikkimme ikiaikaisten sukupolvien ketjun jatkoksi. Ketjun, joka näytti jo katkeavan ja katoavan arkistojen kätköihin.

Uusia seikkailuja odottaen ja hyvää syksyä toivottaen!

Santerin Levoin Miša

Hallo Menschen! Wir sind Loimolan Voima aus Finnland. Ich heiße Miikkula und er ist mein Bruder Miša… Jotakuinkin tällä tavalla aloitin yhtyeemme esittelyn Saksan kiertueen konserteissa. Ja tuon jälkeen välispiikeissä tuli puhuttua sekaisin niin saksaa, englantia, suomea kuin karjalaakin. Heti perään ajatus, että tämähän toimii, eli ihmiset ymmärtävät, mitä olen sanomassa. Ja hei, nämähän taitavat pitää myös musiikistamme. 11 tiivistä päivää Saksassa, 9 toinen toistaan hienompaa konserttia, paljon uusia tuttavuuksia, noin 2300 ajokilometriä, jatkuva kiire ja valtava määrä roudaamista. Mutta mitä muuta Saksaan mahtui, siitä muutamia ajatuksia seuraavassa.

11.5. torstaina kolme odottavaisen jännittynyttä henkilöä saapui Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Itse ajelin Helsinki-Vantaalle Jyväskylästä kahden pysähdyksen taktiikalla, ensin Jokelaan lounaalle ja matkatavaroiden viilaukseen, sieltä Järvenpäähän, josta matkalle hyppäsi mukaan korvaamaton ääniteknikkomme Hämäläisen Ilkka. Miša oli vastannut pääosin bändin kaluston pakkaamisesta ja grammojen viilaamisesta kotivaa’an avulla. Kamat oli jaettu kahteen ylipainoiseen, max. 32 kg arkkuun ja kolmeen max. 23 kg matkalaukkuun. Lisäksi jokaisella oli henkilökohtaiset matkatavarat, minkä lisäksi koneen matkustamoon täytyi saada kitara, ukulele ja ukubasso. Helpotus olikin suuri, kun matkatavarat saatiin ruumaan ja soittimet sekä soittajat matkustamoon ilman sen kummempaa säätöä. Matka kohti Saksaa ja Hampuria saattoi alkaa.

Hampuriin saavuimme parin tunnin lennon jälkeen. Aikaeron vuoksi saimme päivään yhden tunnin lisää pituutta. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme lentoasemalta meille varatun vuokra-auton, joka oli 8-paikkainen Fordin minivan. Vähän tuumailua, jotta saimme soviteltua kamat autoon, navigaattorin suomenkieliseksi ja osoitteeksi Lyypekin hotellin, minne ajomatkaa tuli noin 70 kilometriä. Ensimmäisen ajovuoron sai Miša, joka totesi viimeistään autobahnin alkaessa saksalaisen liikennekulttuurin sangen toimivaksi. Illalla nautimme hotellin ravintolassa burgerit ja reilut tuopilliset saksalaista pilsiä.

12.5. perjantai, jonka aamun muistan hyvin, sillä se sisälsi poikkeuksellisen aamukävelyn Lyypekin esikaupunkialueella ennen aamupalaa. Lapset olivat menossa kouluun, aikuiset töihinsä kuka minnekin, polkupyöräilijöitä oli paljon, aamu lämmin, kaupungin vehreys ja kukkien paljous ihmeellistä – koti-Jyväskylässä kun luonto oli vasta toden teolla heräämässä kesään. Aamupalan jälkeen hotellin parkkipaikalla oli operaatio mikserin kasaus, kun Miša ja Ile kokosivat painorajoitusten vuoksi moneen eri laukkuun puretun laitteiston taas käyttökuntoon. Sitten kamat autoon ja nokka kohti Greifswaldia, pääsin vuorostani ottamaan tuntumaa Saksan tieverkostoon.

Automatkalla alkoivat muodostua koko kiertueelle tavaksi muodostuvat maneerit. Kuski huolehti matkan turvallisesta etenemisestä, apukuski auttoi suunnistuksessa, takapenkkiläisellä oli huilivuoro. Keikkapaikkakuntaa lähestyessä opiskeltiin Wikipediasta keskeisiä tietoja tulevasta kohdekaupungista. Greifswald esimerkiksi on keskiaikainen kaupunki, joka oli säästynyt toisesta maailmansodasta ilman suurempia tuhoja. Kaupunki sijaitsee lähellä merta aivan Puolan rajan tuntumassa ja mikä mielenkiintoista, se oli ollut 200 vuotta osa Ruotsia. Itä-Saksan aikana vanha kaupunki oli päässyt pahoin rappeutumaan ja osa vanhoista rakennuksista oli purettu, mutta paljon vanhaa ja kaunista kaupungissa oli yhä jäljellä.

Hotellimme parkkipaikan löytäminen oli kuitenkin mahdotonta ilman paikallistuntemusta, eikä asiaa auttanut edes se pelkkää saksaa puhunut vanhempi herrasmies, joka opasti ajamaan kävelykadulle ”blinkenit” päällä. Onneksi oppaamme Marie ja Julia lopulta ohjasivat meidät kapeaa kujaa pitkin vielä kapeammalle ja ahtaalle parkkipaikalle. Keikkapaikka Kulturzentrum St. Spiritus oli lähes toisella puolen tietä, kamat autosta sinne ja ystävällistä kantoapua saimme mahtavan Nordischer Klang -festarin henkilökunnalta. Soundcheckin jälkeen päivällinen vanhassa kaupungissa ja pieni opastettu kävely ihastuttavassa yliopistokaupungissa.

Illallisella olimme saaneet kuulla, että esiinnymme loppuunmyydyllä, noin 300 henkeä vetävällä klubilla, mikä toi keikan odotukseen ylimääräistä kihelmöintiä. Olimme illan toinen esiintyjä ja esiintymisemme oli noin 45 min myöhässä, ennen meitä esiintyi norjalais-ruotsalainen Ævestaden. Mutta millaisen vastaanoton saimmekaan! Ensin Malittu, perään Ristahnägijä – ja yleisö eli mahtavasti mukana koko 75 min kestäneen settimme ajan. Kolmen encoren ja lukuisten kiitosten jälkeen lavan purkaminen sujuikin melkoisessa tunnemyrskyssä. Viimeistä matka-arkkua hotellille pikkutunneilla roudatessa joku esitteli meille vielä iloisena uutta Loimolan Voima t-paitaansa. Vastasin herrasmiehelle, että Wunderschön, mikä tiivistää tuntemukset kaupungista: Wunderscön koko Greifswald.



13.5. lauantai alkoi pitkällä, 470 km ajomatkalla Mindeniin. Saksan alkukesä näytti kauneimpia puoliaan, autobahnia reunustavat rapsipellot loistivat keltaisenaan, tuulivoimalat hallitsivat maisemaa ja suuret aurinkovoimalat ottivat kaiken hyödyn pilvettömältä taivaalta paistavasta auringosta. Nyt viimeistään huomasimme, että Saksan järjestelmällisyys näkyi hyvin myös autobahnien huoltoasemilla: liittymä sisään, mittaristokenttä, pieni huoltoasema, sitten rekkaparkki, henkilöautoparkki ja perimmäisenä jokin suurempi kahvila/ruokapaikkakokonaisuus. Ajan ja paikan taju hävisi reissulla aika nopeasti, mutta matkalla Mindeniin nautimme ulkosalla jäätelöt, se jäi aurinkoisesta päivästä hyvin mieleen. Mindeniä lähestyessä tunsin valitettavasti myös jotain outoa tuntemusta vatsassani, olinko kenties syönyt jotain sopimatonta?

Mindenin konserttipaikkana toimi komea Kulturzentrum BÜZ, joka oli perustettu käytöstä poistettuun vanhaan kirkkoon. Soundcheck oli sovittu alkavaksi klo 17.30, jota ennen ehdimme juuri ja juuri käydä kirjautumassa hotelliin. BÜZ:in äänentoistosta vastasi erittäin pätevän oloinen miksaaja ja vanha kirkko tuntui totta kai erittäin hienolle paikalle soittaa. Yleisöä saapui ihan mukava määrä, vaikka järjestävän tahon puolelta enemmänkin väkeä olisi toivottu paikalle. Vatsani alkoi olla todella kipeä soundchekissä ja kaiken varalta nostin instrumenttieni taakse jotain, mihin tarvittaessa voisin… no ei siitä sen enempää.

Väliajan sisältänyt keikka sujui kuitenkin mainiosti, muutenkin kuin siksi, ettei mitään tullut vatsastani ylös, vaikka ehdin siis varautua jo pahimpaan. Greisfwaldiin verrattuna välispiikkimme alkoivat löytää muotoaan ja varsinkin evakkoaiheisten Ruttis- ja Sinčoin čuppu -kappaleiden tekstit halusimme avata yleisölle vähän tarkemmin. Mieleenpainuva hetki keikan jälkeen olikin, kun eräs katsoja tuli kertomaan, että Sinčoin čuppu -tarina on aivan kuin hänen isoäitinsä tarina: hänenkin isoäitinsä oli joutunut jättämään kotinsa sodan seurauksena aivan kuin laulun esittelyssä sanottiin ja samalla tavoin alkuperästä ja omista juurista oli ollut viisainta sodanjälkeisessä Saksassa vaieta. Vaikuttavaa – liikuttiin yleisinhimillisten asioiden äärellä. Roudauksen jälkeen lähdin hotelliin lepuuttamaan ärtynyttä vatsaani Mišan ja Ilen suunnatessa ”houstien” kera erittäin myöhäiselle illalliselle.

14.5. sunnuntai ja varhainen herätys. Ajomatkaa Altenahr-Dernauhin oli lähes 300 km ja perillä oli tarkoitus olla viimeistään klo 13. Vatsani oli todella kipeä: mitään ei tullut ylös, ei alas – mutta mitään ei mennyt myöskään sisään. Aamupalalla ehkä vähän mehua ja jogurttia, mutta palkintona oli armoton vatsan vääntö. Auts. Ei kiva, mutta tämä oli vain haaste, toistaiseksi ainakaan ei mikään ongelma. Kanssamatkustajani onneksi muistuttelivat, että koettaisin kuitenkin juoda ja totta kai sain automatkan ajaksi tänään takapenkkivuoron.

Tiedossamme oli, että päivän keikka olisi ulkoilmakeikka Saksan viinialueella, mutta vasta Mišan oltua yhteyksissä järjestävään tahoon ja matkan aikana monessa mukana olleseen Christianeen, saimme tietää, että kyseinen Dernaun alue kärsi pahoin parin vuoden takaisista rankkasateista ja tulvista. Laaksossa kulkeva Ahr-joen tulva vei mukanaan taloja, jokivarren järeitä puita, autoja, sillan ja valitettavasti myös yli 130 ihmistä. Perille päästyämme näimmekin paljon kaikkea rakenteilla ja remontissa olevaa sekä taloja, joiden seinistä näki, että vesi oli ollut toisen kerroksen ikkunoiden korkeudella. Näitäkin enemmän toki vaikutuksen teki viinialueen vuoristoinen jylhyys ja ympäröivän luonnon vehreys ja kauneus.

Konsertti järjestettiin Krausberg-vuorella, joka on monien aluetta ympäröivien kaupunkien asukkaiden suosittu retkikohde. Christiane vei meidät katsomaan myös varjoliitäjiä, jotka sopivan tuulen ja muutaman juoksuaskeleen jälkeen liitelivät alas kylään. Hurjapäistä hommaa, johon Miša taisi meistä ainoana osoittaa kiinnostusta. Ihan kylmiltään sitä ei kuitenkaan pääse harrastamaan, sillä jonkinlainen lentolupa vaaditaan myös tällaiseen lentelyyn. Krausbergiin saimme myös meille buukatun vuokra-äänentoiston, jonka Herr J. Klameth meille ystävällisesti vuoren laelle toimitti. Itse konsertti sujui mukavasti, sää suosi pienestä sateen uhkasta huolimatta, ihmisiä tuli ja meni ja jotkut kuuntelivat koko keikan ihan alusta loppuun saakka. Pääsimme myös maistamaan alueella tuotettua rieslingiä, joka oli kyllä raikasta ja hyvää, viinintuntijat osaisivat sitä enemmän kuvailla. Krausbergissä tapasimme kiertueella ensimmäistä kertaa myös DFG:n Arminin, jonka tapasimme kesällä 2020 Bomballa. Tästä tapaamisestahan koko idea Saksan kiertueesta sai alkunsa. Saksalais-suomalainen seura DFG on yksi Saksan suurimpia ystävyysmaaseuroja ja sillä on Saksassa yli 8000 jäsentä.



Sitten taas roudausta ja Christianen auton perässä ajomatka Bonniin, jossa saimme majoittua Christianen ja Ulin kotona, heidän Suomi-aiheiseksi kalustetussa vierashuoneessaan. Illallinen isäntien ja heidän tyttäriensä kanssa, sekä paljon keskustelua purjeliidosta, jonka aktiiviharrastajia Uli ja toinen tyttäristä olivat. Saimme myös nähdä autenttista kuvamateriaalia Ahr-joen tuhotulvasta. Muiden syödessä herkullisen näköistä parsaa, sain minä eteeni toivomani puuroannoksen ja jogurttia – ja aah, vatsani kesti tämän syödä. Sitten näköalakävelylle kauniiseen ja vehreään Bonniin, Reinin rantaan ja Beethovenin synnyinkodille. Upea kaupunki, minne mielellään palaisi vaikka ns. paremmalla ajalla. Illalla saimme vielä kokea todellisen yllätyksen, eli pääsimme kunnon kylyyn, jonka Uli oli rakentanut kellariinsa. Sauna antoi kylpijälle oikein hyvät löylyt.

15.5. maanantaina Christianen ja Ulin loihtimalle aamupalalle. Tuntuipa hyvälle syödä, vaikka aamukahvin jätin vielä väliin. Vatsapöpöni alkoi olla muisto vaan, kiitos puuron ja saunan vai minkä lieneekään. Vielä kierros kolmeen (tai kellarin kanssa neljään) kerrokseen rakennetussa 1800-luvulta peräisin olevassa asunnossa ja auton keula kohti Bremeniä. Siellä pitäisi olla keikka Cafe Paganinissä, vaikka netistä emme oikein löytäneet keikasta mitään tietoa: mitäköhän tästä tulisi?

Bremen-wiki tiesi kertoa, että kyseessä on noin Helsingin kokoinen kaupunki, jonka metropolialueella asuu noin 2,3 miljoonaa ihmistä. Pienistä ympyröistä siis vähän suurempiin oltiin menossa. Bremenistä tiesimme jalkapalloihmisinä toki Werder Bremenin, Peetu Pasasen ja Nikke Moisanderin, mutta ”puun takaa” näimme kaupunkiin tullessamme myös Beck’s -panimon – ai täälläkö sitäkö pannaan? Cafe Paganini osoittautui viehättäväksi kahvilaksi viehättävällä alueella, mutta keikasta tiedottaminen näytti jatkavan netistä tuttua mallia, eli ei julisteen julistetta missään… tuleekohan ketään paikalle?

Kioskit kasaan kahvilan nurkkaan, roudausolueksi alkoholiton Beck’s – kuinkas muuten ja olipas hyvää. Mukavia keskusteluja paikallisen DFG:n edustajan kanssa, joka oli joutunut isännäksemme pikahälytyksellä jonkinlaisen sairastapauksen takia. Keikkaa oli kuuntelemassa kymmenisen henkeä, mutta laatu korvasi määrän hyvinkin tässä tapauksessa. Jopa tikan heittoon aluksi keskittynyt herrasmies tuli kuuntelemaan settiämme puolivälin jälkeen ja halusi keikan jälkeen ostaa muistoksi myös levyn, vaikkei levyjä kuulemma kuunnellutkaan. Samainen tikanheittäjä tunsi Suomesta Värttinän, jota olisi toivonut encoreksi, mutta Värttinän sijaan palkitsimme yleisön ikivihreällä ”Mouttoratie on kuuma” -tulkinnallamme. Pizzat ja Beck’s maistuivat keikan jälkeen hyvälle. Sitten hotellille, jossa peruutin auton parkkihalliin valvontakameran alle takaluukku seinään kiinni, soittokamat jäivät autoon.

16.5. tiistai ja aamupalalle, sekä suunnitelmien tarkistus päivää varten. Meillä olisi 45 minuutin ajomatkan päässä Oldenburgissa konsertti klo 19.30, mutta paikallisradioon oli sovittu haastattelu jo iltapäiväksi, meillä olisi siellä parinkymmenen minuutin slotti, eli ehtisimme myös soittaa radiossa pari kappaletta, Mi on praudua nyt ainakin. Matkalaukut kiinni, check out ja parkkitaloon, josta minä taas parkkitaloissa eniten ajaneena saisin ajaa ulos. Ilelle sanoin, että ajan metrin verran seinästä irti, niin saamme pakata romppeet sisään.

”Meillä on ongelma”! Kuulen Ilen äänen ja hetken mietin, mitä hän tarkoittaa, en huomannut ainakaan peruuttaneeni autolla parkkitalon seinään. Vastaus näkyy vilkaisemalla taustapeiliin: takalasi on potkaistu yöllä autosta sisään. Kyllä – auton takana olleessa betoniseinässä on noin 40x40 cm ikkuna, josta näkyy puoli kerrosta ylempänä oleva parkkitaso. Joku on yön aikana rikkonut lasin ja saanut kiskottua autosta ulos yhden J. Klamethin vuokra-Bosen jalustan. Ihmetys, suuttumus ja harmitus saa kuitenkin myös helpotuksen sävyjä, kun paljastuu, ettei mitään muuta ole autosta kadonnut. Soitto poliisille, soitto Europcarille ja soitto Oldenburgiin – radiohaastatteluun emme taida ehtiä. Sitten odottelua, kunnes poliisi saapuu paikalle.

Erilaisten käänteiden ja keskenään ristiriitaisten ohjeiden jälkeen löysimme itsemme takalasi kelmutettuna lasiliikkeestä, jossa lasi voitaisiin korjata kuitenkin vasta seuraavana päivänä. Alkuperäinen ohje oli siis, että meille tuotaisiin uusi auto Bremeniin, josta voisimme jatkaa ehjällä autolla Oldenburgiin. Nyt aika alkoi kuitenkin käydä vähiin, jos ylipäänsä halusimme Oldenburgissa esiintyä. Pikaisen ruokailun jälkeen teimme päätöksen, että ajamme Oldenburgiin ja jatkamme asioiden selvittelyä sieltä käsin. Siispä takalasina toiminut kelmu lepattaen kohti Oldenburgia – Miša sai nauttia takapenkillä kelmun läpätyksestä moottoritienopeuksilla kuulosuojaimet korvissa. Perillä Mišan puhelimeen sitten kilahti viesti, jossa kehotettiin noutamaan uusi auto Bremenistä, mutta nyt meillä oli jo kova kiire soundchekkiin.



Edessä oli konsertti Oldenburgin Haus des Hörens -soundlabissa, eli tilassa, joka mahdollistaa erilaisten ääniympäristöjen simuloinnin stadionista kahvilaan tai juna-asemasta kirjastoon. Tilassa vaan ei ollut varsinaista äänentoistoa ja meidän äänentoistomme taas oli käyttökelvoton. Ilellä pitikin nyt kiirettä, mutta onneksi jostakin löytyi vanhat JBL:n pöntöt, joilla Ile loihti tilaan uskomattoman hyvän kuuloisen äänentoiston. Yleisöä saapui paikalle oikein mukavasti, olisiko noin 60 henkilöä ja konsertista muodostui päivän ikävistä tapahtumista huolimatta yksi parhaista sekä soittajille, että uskoakseni myös kuulijoille. Mukavana muistona sain kertoa keikan jälkeen tarkennuksia Ristahnägijän tarinaan parille kuuntelijalle, jotka olivat erityisen vaikuttuneita tämän laulun tunnelmasta ja sen pohjalla olevasta tositarinasta.

Sitten taas kiireistä roudausta ja kyllä – enää emme jättäneet kamoja yöksi autoon, vaan kannoimme ne hotellihuoneisiin. Sen jälkeen auto parkkiin täpötäyden hotellin ahtaalle parkkipaikalle. Ile jäi hotellille lataamaan uskoakseni illan äänentoistohässäkän kuluttamia akkujaan, minä ja Miša taas suuntasimme alkuillan pimeydessä isäntämme Svenin ja hänen vaimonsa luo nauttimaan myöhäistä illallista. Keskiyön hämyssä sitten kävely hotellille Svenin saattaessa meitä polkupyörällään. Kiitos Sven vieraanvaraisuudesta, hyvistä keskusteluista ja hyvästä oluesta – sekä kotiinne unohtuneen olkalaukkuni palautuksesta!

17.5. keskiviikko täytyi alkaa aamupalalla, mutta jostain syystä tätä enemmän muistan yön jäljiltä tyhjentyneen parkkipaikan ja kamojen roudaamisen hotellista takaisin autoon. Illalla olisi edessä konsertti Wilhelmshavenissa, mutta sitä ennen Ford Tourneo Custom vaihtuisi Bremenissä ehjän takalasin sisältävään pakettiautoon. Siispä takaisin Bremeniin, josta unohdin mainita Werder Bremenin jalkapallostadionin Weserstadionin, senkin maamerkin ehdimme turneella nähdä, tosin auton ikkunasta käsin. Summa summarum Europcarilla työskenteli bändistämme kiinnostunut asiakaspalvelija, joka ilahtui Mi on praudua -tarroista. Autoa odotellessa näimme keltaisiin liiveihin pukeutuneen suuren mielenosoituskulkueen, ehkä joku ay-juttu ja lopulta allemme annettiin kuljettajan ovesta valmiiksi vähän lommolla oleva, mutta muuten tuliterä Volkswagen Multivan. Ja iloinen yllätys – hei tännehän on paljon helpompi pakata kamat kuin Fordiin!

Wilhelmshaveniin oli Bremenistä reilu 100 km ajomatka ja reitti kulki Oldenburgin kautta. Oldenburgissa oli sovittuna meille myös uuden äänentoistolaitteiston vuokraus, jossa (kuten niin monessa muussakin asiassa) DFG:n Tanja oli meille iloinen ja korvaamaton apu. Konsertti olisi illalla klo 19, mutta sitä ennen täytyisi päästä näkemään ja haistamaan Pohjanmeri, Saksan kolmanneksi tärkeimpään satamakaupunkiin kun olimme menossa. Ja kyllä, kiirettä piti, mutta niinpä vain tuli Pohjanmeri tai tarkemmin sanottuna sen Jadebusen-lahti nähtyä hienoine siltoineen ja museosotalaivoineen. Miša ja Ile löysivät rannalta muutamia simpukankuoria kotiin viemisiksi.



Itse konsertti oli järjestetty St. Martin -kirkkoon. Onneksi seurakunnan pastori vakuutti meille, että kirkossa oli ihan sopivaa esiintyä – heillä on Saksassa ns. kulttuurikirkkoja, joiden edustaja tämä St. Martin -kirkko oli. Esiintymistuolimme oli nostettu ihan alttarille saakka, josta kumpusi päätös, että tänä iltana soitamme ilman hattuja, eihän nyt kirkossa olla hattu päässä, eikä varsinkaan alttarilla. Samoin Mišan hihaton vaihtuisi pindžakkoon ja itse kaivelin matkalaukusta päälle pitkähihaisen soittopaidan. Olisiko hattujen puute vai mikä sitten alitajuntaisesti vaikuttanut, mutta soitto tuntui konsertissa jäävän rutiininomaiseksi, toisaalta keikka taisi keskeytyä useamman kerran taustanauhoissa ilmenneen ongelman takia. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin ja pikaroudaamisen jälkeen vieressä olevaan italialaiseen syömään Volker-isäntämme seurassa. Pasta-annosten päälle talo tarjosi kuulemma erittäin hyvää grappaa, itse en uskaltanut vatsapöpöstä toipuneena vielä sitä maistamaan, mutta eipä laadukas portviinikään huono vaihtoehto aterian päälle ollut.

18.5. torstai ja reissun toistaiseksi runsain aamupala hotelli Ammerlandissa klo 8. Edessä olisi kiertueen viimeinen pidempi ajomatka Solingeniin, tai ”Zuulingeniin” kuten meitä kaupunki ohjeistettiin lausumaan. Oli helatorstai, joten kaikki paikat olivat kiinni, onneksi vettä ja pientä purtavaa oli kaikilla matkalle varattuna. Saksassa pyhäpäivät tuntuvat siis edelleen pyhäpäiviltä, enkä tiedä onko se ollenkaan huono asia. Taisimme ajaa 330 km matkan Ilen kanssa puoliksi ja olipas tämä automaatti-Multivan muuten kuin kotonaan autobahnilla. Matka taittui joutuisasti, vaikka meitä oli vähän varoiteltu, että pyhäpäivän vuoksi tiet voivat olla tukossa. Onneksi eivät olleet, eivätkä suuret yhdistelmä-ajoneuvot saa ajaa autobahneilla pyhäpäivinä. Loppumatkasta Ile värkkäsi taustanauhat uuteen toimivampaan kuosiin, mistä isot kiitokset ja respectit Ilelle vielä tätäkin kautta.

Solingen sijaitsee Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa, ja se on erityisen kuulu veitsistään, miekoistaan ja saksistaan. Alan pienteollisuutta on alueella paljon. Alue on kumpuilevaa ja kauniin vehreää. Maisemia ei tälläkään kertaa kuitenkaan ehditty jäädä ihailemaan, sillä konserttimme oli jo klo 16 paikallisessa St. Joseph -seurakuntakeskuksessa. Christiane Bonnista oli iloksemme paikalla, lisäksi yleisössä oli ainakin kolme suomalaista, suomea ymmärtäviä ehkä enemmänkin, joten tällä keikalla puhuimme myös välispiikeissä suomea enemmän kuin… no ainakin enemmän kuin keikoillamme Suomessa.

Vauhdikas set-up, vauhdikas soundcheck ja väliajan sisältänyt rauhallinen konsertti. Yleisöä kivasti ”salin täydeltä” eli kaikki istuimet täynnä, toki saliin enemmänkin olisi ihmisiä mahtunut. Huomaan, että kiertueelta on painunut mieleen hyvin erilaisia asioita eri paikoista ja Solingenissa se lujaan syöpynyt havainto oli ehkä nopein lavan purku koskaan. Klo 18 taisi alkaa paikallisen kuoron harjoitukset salissa ja ehkä klo 17.59.15 muistan katsoneeni kelloa ja aloittaneeni pyörillä kulkevan räkin ja sen päälle nostetun arkun ja Poly-D:n työntämisen kohti aulaa. Suotta ei paikallinen järjestäjä tokaissut: ”good job”! Sitten kamat taas monennenko kerran autoon ja kävellen isäntien kanssa Solingeniin syömään, pizzaa ja olutta tällä kertaa. Lopuksi heipat ja auton keula kohti Leverkusenia – viimeiset kolme yötä saisimme majoittua yhdessä ja samassa hotellissa.

Leverkuseniin saavuimme ihmeellisen hiljaisen liikenteen keskellä, kadut olivat käytännössä tyhjiä. Syyn toki tiesimme, sillä hotellimme sijaitsi aivan Bayer 04 Leverkusenin stadionin vieressä, jossa saapumisemme aikoihin alkoi Eurooppaliigan välierä Bayer 04 Leverkusen – AS Roma. Auto siis tyhjäksi, check in ja kohti stadionia aistimaan suuren jalkapallo-ottelun tunnelmaa. Toki oman lisämausteensa ja mielenkiintonsa tälle ekskursiolle toi se, että Leverkusenin kapteenina toimii myös maajoukkueemme kapteeni ”Runosmäen liimanäppi” Hradeckyn Luke. Peli päättyi lopulta 0-0 -tasapeliin ja sitä myötä Leverkusenin karsiutumiseen loppuottelusta. Mutta voi sitä tunnelmaa, mikä stadionin ulkopuolellekin välittyi: ”Laa-laa-la-la, la-la-laa-la-la, Bayer Leverkusen, Bayer Leverkusen”.

19.5. perjantai ja rauhallinen brunssi ei hotellilla, jossa ravintola oli remontin vuoksi kiinni, vaan viereisessä kauppakeskuksessa Die Brasserie -nimisessä ravintolassa. Olipas hyvää ja olipas siellä vaikka mitä, erityismaininnan saa suussa sulava vuohenjuusto. Edessä olisi siitä erikoinen päivä, että meillä olisi aamupalan jälkeen aikaa käydä vähän ostoksilla ja minnekäs sitä Leverkusenissa ihminen menee, jos ei Bayer 04 Leverkusen -fanikauppaan. Loimolan Voiman pohjattomiin matka-arkkuihin päätyikin todistettavasti ainakin college-pusero, Luken pelisukat, sortsit, sukkia, leikkuulautoja ja kylpyankka. Kaikki tarpeeseen!



Illan keikka oli Bonnissa, jossa paikallinen yliopiston Skandinaavisten kielten laitos järjesti Pohjoismaista filmifestivaalia, jonka yksi ohjelmallinen osa oli meidän konserttimme ennen Mika Kaurismäen Mielensäpahoittaja-elokuvaa. Bonniin oli alle tunnin ajomatka ja konsertti alkoi klo 18 upeassa, rustiikkisessa Der Brotfabrik -nimisessä kulttuurikeskuksessa, entinen leipätehdas ilmeisesti. Edessä oli kiertueen helpoin roudaus: kamat autosta suoraan hissiin ja hissistä suoraan baarin nurkkaan. Soundcheck ja Christianen kanssa pikaisesti syömään ennen keikkaa: rucola-tomaatti-pähkinä -salaatti ja alkoholiton olut. Christianen Uli -aviomieskin pyöräili paikalle, mutta seurusteluun ei tällä kertaa ollut enempää aikaa.

Mutta se Brotfabrikin keikka, tulipas siitä hieno tapahtuma! Vähän kuin kiertueen ensimmäinen veto Greifswaldissa, vaikkakin puolta pienemmälle, mutta silti erittäin runsaslukuiselle ja äänekkäälle yleisölle. Enemmänkin olisimme saaneet soittaa, mutta Kaurismäki oli hyvä syy lopettaa, kiittää upeaa yleisöä ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja muutaman Suomesta kotoisin olleen rouvan kanssa. Harvoinpa sitä kuulee Suomen itämurteita Bonnissa, mutta nyt kuultiin ja itämurteiden yhteneväisyyksiä karjalan kielen kanssa yhdessä pohdittiin. Mahtava ilta ja onnellisena keikkaeuforiassa kohti koti-Leverkusenia.

Hotellilla auto taas tyhjäksi, jonka jälkeen jotain ennen kuulumatonta, eli ehdimme lähteä käymään baarissa tutustumassa saksalaiseen iltaelämään. Ensimmäinen baari oli täysi, mutta toisen löysimme hakemalla silmiimme Leverkusenin alueella juotavan ja hyväksi todetun Früh-kölschin mainosvaloa. Saksassahan se tavallinen olut tunnetaan nimellä pils, mutta tämän lisäksi eri alueilla on oman nimiset juomansa ja nyt olimme juuri kölsch-alueella. Kölsch tarjotaan 2,5 dl vetävästä korkeasta ja kapeasta lasista ja sellaiset meille nytkin annettiin eteen, vaikka Miša koettikin oppimallaan tavalla tilata ”ein großes Bier bitte”. Mutta hyvälle maistui kölsch Leverkusenin illassa ja kotimatkalla poikkesimme vielä syömässä falafelit/dönerin kukin mieltymystensä mukaan.

20.5. lauantai ja mitä ihmettä, hotellihuoneen puhelin soi klo 7.30. Ja tietysti juuri sinä aamuna kun ehtisi nukkua vähän pidempään. En vastannut, vaikka sitkeästi meitä yritettiin tavoittaa – luulen että kyseessä oli joku aamupalaan tai sen puutteeseen liittyvä juttu, Miša kun sitä oli yöllä jäänyt respaan selvittelemään, hotellin ravintola kun oli edelleen remontissa. Makoilua vielä vähän ja sitten brunssille siihen samaan hyväksi todettuun paikkaan. Illan ja samalla kiertueen viimeinen keikka olisi DFG:n juhlailta Forum Leverkusenissa, eli ihan hotellin vieressä klo 19.30 alkaen. Meillä olisi siis hyvää aikaa kierrellä vähän kaupungilla.

Reinin olimme nähneet kerran jo Bonnissa, mutta vaikuttavuudessaan halusimme nähdä sen myös täällä Leverkusenissa. Siispä noin kilometrin kävely rantaan, siinä samalla saisimme ihailla vanhaa Leverkusenia. Leverkusenhan tunnetaan jalkapallon lisäksi ennen muuta lääketehtaastaan, itse asiassa jalkapalloseura on alun perin juuri tämän lääketehtaan perustama joukkue. Bayerin valtava tehdasalue sijoittuu Reinin rantamille ja joen rannat olivat kaupungin kohdalla kyllä täynnään myös muita teollisuuslaitoksia. Löysimme kuitenkin oikein mukavan puistoalueen, jossa saimme ihailla Reinin voimakkaasti virtaavaa liikettä ja jokea vastavirtaan puskevia, teollisuustuotteita kuljettavia, valtavan kokoisia proomuja. Reinin jälkeen ehdimme vielä tekemään kukin tahoillamme tuliaisostoksia, sitten ajatuksia täytyi alkaa suunnata kohti illan konserttia. Sitä ennen kuitenkin vielä Lord of Döner ja oikein muheva Falafel-Tasche.

DFG:n juhlailta oli useamman sadan hengen tilaisuus, johon osallistuvat olivat nähneet toisensa kolmisen vuotta sitten. Ile sai puheensorinassa ottaa siis vuokra-äänentoistostamme ns. kaiken irti. Soitimme kaksiosaisen setin, jonka välissä pruazniekkarahvas ruokaili. Sanoisin, että konserttimme jälkimmäiseen osaan yleisö malttoi keskittyä enemmän, mutta kokonaisuutena tämäkin konsertti oli ehdottomasti työvoitto. Saimme piirtää puumerkkimme monen cd-levyn kanteen, lisäksi Leverkuseniin jäi mukava nippu Loimolan Voiman t-paitoja todistamaan karjalankielisen kulttuurin vierailusta Saksassa. Vielä roudaus, vuokrakamoista luopuminen ja Arminin ja DFG:n kiittäminen oikein mukavasta reissusta. Hieman kaihoisa, ehkä vähän tyhjäkin olo, mutta huomenna päästäisiin takaisin koti-Suomeen. Ile teki hotellilla vielä räkin tarvittavat purkutoimet, jotta laitteet saataisiin Saksasta takaisin kotiin painorajoitusten mukaisina.



21.5. sunnuntaina oli taas tarkoitus mennä samaan paikkaan aamiaiselle, paitsi että ai niin, nythän on sunnuntai, eihän kaupat ja kauppakeskukset ole auki. Onneksi Mišan matkailijanvaisto ohjasi meidät Leverkusenin keskustaan ja siellä oikein mukavaan ravintolaan, jossa aamiaista tarjottiin aina puoleen päivään saakka. Sieltä hotellille, auton pakkaus ja noin 45 min ajomatka Düsseldorfin lentokentälle, siellä vuokra-auton tankkaus, auton palautus ja kohti lähtöselvitystä. Parin tunnin odotuksen aikana ehdimme käydä vielä hyvin syömässä matkatavarat ravintolan pöydän vieressä odottaen.

Matkatavaroiden punnitus oli etukäteen mietityttänyt eniten, eli saisimmeko kaikki matka-arkut koneeseen, vai joutuisimmeko jakamaan niiden painoa vielä lentoasemalla. Kiitos Ilen käsivaa’an, kaikki meni kuitenkin punnituksesta läpi heittämällä. Mutta heittämällä eivät itse mužikat kyllä Düsseldorfin turvatarkastuksesta läpi menneet. ”Are you from the band”? Yes, I am from the band. ”Are you a bass player”? Yes, I am a bass player. Jouduin aikamoiseen syyniin, eikä nuppineulan pää olisi vaatteistani jäänyt turvatarkastuksessa huomaamatta. Myös Miša ja Ile tutkittiin, mutta ei ihan niin tarkasti, hehän eivät ole basisteja… Jokaiselta otettiin myös yksi matkatavara lähempään tarkasteluun ja vaikka sun mitä testeriä käytettiin. Mutta turvallisin mielin saimme tämän kokemuksen jälkeen jäädä konetta Suomeen odottelemaan. Lento menikin sitten hyvin, Helsinki-Vantaalla olimme heti klo 22 jälkeen, josta minulla toki vielä ajomatka kotiin Jyväskylään.

Upea reissu siis takana. Karjalankielinen folk tuli viimeistään nyt todistettua salonkikelpoiseksi myös muun kuin karjalaisen yleisön edessä esitettynä. Yhtyeemme musiikki koskettaa kielirajojen ylitse. Musiikki on universaali kieli ja se voi liikuttaa ihmisessä jotain, jonne sanat eivät yllä. Kiitos matkaseurasta, hyvästä huumorista ja kovasta uurastuksesta iänimuasteri-Ile ja vel’l’i armas Miša. Kiitos DFG ja Armin, Christiane, Uli, Sven, Tanja ja kaikki muut tuttavuudet matkan varrelta. Kiitokset kuuluvat myös matkan rahoittamiseen osallistuneille tahoille eli Suomen Kulttuurirahastolle, Musiikin edistämissäätiölle ja Tuusulan kunnalle. Kesäkuun alku täällä Suomessa näyttää juuri nyt viileimpiä puoliaan, mutta tätä blogia kirjoittaessani olen tuon tuostakin tuntenut lämpimiä läikähdyksiä syvällä sisimmässäni kaikkia kokemuksia muistellessa. Kiitos myös sinulle lukija, kun olet jaksanut pitkän tekstin kahlata loppuun saakka. Jatketah ruaduo.

Jyväskylässä 2.6.2023
Miikkula


Kuvat: Ile, Miša, Miikkula

Hristos nouzi kuolielois! Viime viikonloppu oli yhtyeellemme erityinen ja ikimuistoinen. Saimme ensinnäkin soittaa muutaman kappaleen Karjalan Liiton liittokokouksessa, mutta samalla meillä oli kunnia vastaanottaa meille myönnetty Elmi Tsokkisen muistomitali.

Elmi Tsokkinen o.s. Kokko (1885 - 1979) oli suojärveläinen runonlaulaja. Tsokin talo Korpiselässä toimi majatalona, joten Elmi Tsokkinen joutui huolehtimaan 11 lapsensa lisäksi myös matkailijoista. Viikoittain majoittujina olivat hirvenhiihtäjät Vornaset ja Shemeikat sekä kala-, riista- ja puutavaramiehet runonlaulupitäjistä. Heiltä Elmi oppi monia runoja ja suakkunoita. Elmi Tsokkinen oli myös taitava parantaja.

Evakkotie toi Elmin perheineen Pohjanmaalle, ja sieltä Helsinkiin. Elmi Tsokkinen esitti äidinäidiltään ja tädiltään oppimia itkuvirsiä eri tilaisuuksissa. Hänen mummonsa Palaga Happo o.s. Vornanen velvoitti Elmiä viemään Vornasten lauluperinnettä eteenpäin.

Elmi Tsokkisen pronssisen mitalin on suunnitellut Essi Renvall. Mitalin on lyöttänyt vuonna 1976 Kalevalaisten Naisten Liitto, jonka kunniajäsen Elmi Tsokkinen oli. Kalevalaisten Naisten Liitto lahjoitti mitaleita Karjalan Liitolle.

Nyt muistomitali annettiin siis Loimolan Voimalle. Se, mikä tekee tästä palkinnosta itsellemme erityisen merkittävän, on sen ajatus karjalaisen runo- ja lauluperinteen eteenpäin viemisestä. Olemme hyvin tietoisia siitä, että Suistamo oli Karjalan merkittävimpiä runonlaulupitäjiä. Samalla olemme koettaneet nähdä itsemme tämän perinteen jatkajina, toisaalta myös uudistajina. Perinteet velvoittavat, mutta samalla ne antavat selkänojaa ja toimivat tukena uuden luomiselle. Palkinnon myötä uskallamme ajatella olevamme oikealla tiellä.

Palkitsemistilaisuudessa ehdin kiittää jo kertaalleen karjalaksi, joten tulkoon samat sanat nyt myös kirjoitettua samalla kielellä. Enzimäzeksi suuret passibot medalista Karjalan Liitolla! Passibot dai miän omilla yhissyksillä Suistamon Perinneseuralla da Suojärven Pitäjäseuralla. Muga i kuulutah passibot miun kielitiedozuon havaičuttajalla, omalla appistarikalla sinne tuonilmazih. Passibo suuri tuatolla da muamolla, kumbazet ollah tämä čoma kieli meih siirretty. Da passibot i armahilla akkazilla, omilla muččoloilla, kumbazie ilmain ei tämänmoine ruadamine olis ni mahollista.

Kiitos siis kaikille, tästä on hyvä jatkaa.

Lieksassa 19.4.2023

Miikkula

Loimolan Voima on uutta karjalankielistä folkia esittävä yhtye, jonka juuret ulottuvat syvälle Raja-Karjalaan. Yhtyeen muodostavat Lieksassa varttuneet, juuriltaan suistamolaiset veljekset Mika ”Miša” ja Niko ”Miikkula” Saatsi. Yhtye nojaa karjalaisiin juuriinsa, mutta samalla se on onnistunut päivittämään karjalankielisen musiikin 2020-luvulle.

Loimolan Voiman toiminta kotoperäisen, monille yhä tuntemattoman karjalan kielen edistäjänä on huomioitu nykyisin laajasti myös karjalaisen yleisön ulkopuolella. Yhtyeen ensimmäinen levy ”Ruttomužikan kyynäl" valittiin vuoden 2020 kansanmusiikkilevyksi ja tänä vuonna Loimolan Voima palkittiin vuoden kansanmusiikkitekijänä.

Suomen Musiikintekijät ry:n myöntämän palkinnon perusteluissa kerrotaan, että "Loimolan Voima on kohottanut monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään kansanmusiikin tekemisen rimaa. Syntetisaattorit ja loopperit yhdistyvät heidän musiikissaan luontevasti perinteisten kansanmusiikki-instrumenttien kanssa, luoden samalla jotain uutta ja oivaltavaa. Ansiokasta on myös se, että he käyttävät musiikissaan uhanalaista karjalan kieltä."

Loimolan Voiman musiikin voi nähdä suistamolaisen musiikkiperinteen suorana jatkumona nykyajassa. Mišan sävellyksissä on kuultavissa kaikuja vanhoista karjalaisista kansanlauluista ja Miikkulan tekstit ammentavat karjalaisten värikkäästä historiasta nykyajan perspektiivistä käsin. Kokonaisuutena musiikki on kuitenkin vahvasti kiinni tässä ajassa.

Alkuvuoden keikkatauon jälkeen yhtye jatkaa Mi on praudua -levynjulkaisukiertuetta 23.4. Sugrit lavalla -tapahtumassa Tampereen työväentalolla. Sen jälkeen luvassa on konsertit 28.4. Suomussalmella ja 5.5. Espoossa. Ensimmäinen ulkomaankiertue toteutuu Saksaan DFG:n (Deutsch-Finnische Gesellschaft) kutsumana 11.-21.5. Toukokuun lopulla on vielä yksi erityinen konsertti Tuusulan Sarvikalliolla 26.5. Kesäkuusta syyskuun alkuun yhtye konsertoi ympäri Suomea erilaisissa tapahtumissa. Ajantasaisen keikkakalenterin löydät nettisivuiltamme.

Loimolan Voiman konserteissa karjalainen tarinankerronta lomittuu luontevasti musiikin kanssa ainutlaatuiseksi keikkakokemukseksi. Yhtye onkin elävä todiste siitä, että karjalan kielellä ja karjalaisella kulttuurilla on paikkansa myös nykyisessä ajassa. Nägeyvymmä končertoissa - nähdään konserteissa!

Kuva: Soundcheck Kannuksen Kahvibaarissa 10.12.22. (Mika Saatsi)